12 kpl
100 g sulaa voita
0,75 dl maitoa
1 valkuainen
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1,5 tl soodaa
2 dl puolukoita
1 Daim-patukka
Sulaan voihin yhdistin munan, valkuaisen sekä vaniljasokerin. Sekoitin kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa voiseokseen. Murskasin Daim-patukan ja puolukat lopuksi massaan. Jaoin massanvuokiin ja paistoin 200 asteessa noin 15 minuuttia.
Kinuski:
2 dl kermaa
2 dl fariinisokeria
nokare voita
Keitin kermaa ja fariinisokeria noin 20 minuuttia kunnes se sakeni. Sulatin voin hieman jäähtyneeseen massaan.
Lopuksi kastuin muffinsit yksi kerrallaan kinuskiin ja koristelin puolukoilla.
sunnuntai 16. syyskuuta 2012
sunnuntai 5. elokuuta 2012
Sitruuna-vaniljamuffinit
Tällä kertaa tein ihan tavallisia muffineja, en jaksanut panostaa edes koristeluihin :D
Käytin tälläisia määriä:
125 g margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
3 rkl Lemon Curd- tahnaa
2 rkl sitruunamehua
(1 tl raastettua sitruunan kuorta)
Lämmitin hieman rasvaa mikrossa, jotta se olisi helpommin vatkattavissa sokerin kanssa. Kun vaahto oli tarpeeksi valkoista, lisäsin siihen munat yksitellen sähkövatkaimella vatkaten. Kuivat aineet sekoitin vuorotellen maidon kanssa, puuhaarukkaa käyttäen. Lopuksi lisäsin tahnan sekä mehun ja sekoitin lopuksi kunnolla. Laitoin vuokiin pienet paperiset muffinssivuoat ja täytin ne melkein täyteen. Paistoin 200 asteessa 14 minuuttia. :)
lauantai 28. heinäkuuta 2012
Baileysjuustokakku
Alunperin piti tehdä Amarulajuustokakku, mutta päätin sitten käyttää vanhaa Baileyssiä.
Pohja:
n. 235 g kaurakeksejä
125 g voitaSitten levitin massan sormin vuokaan.
Täyte:
5 liivatelehteä
3 dl kuohukermaa
1 1/4 dl tomusokeria
2 prk mascarponejuustoa
3 valkuaista
1,5 dl Baileys-likööriä
Vaahdotin kerman ja lisäsin siihen vähitellen tomusokerin. Samalla vatkasin valkuaiset melko kovaksi vaahdoksi. Mascarponen sekoitin kermatomusokeriseokseen ja tämän jälkeen valkuaiset. Kiehautin liköörin ja sulatin siihen liivatteet, jotka olivat pehmenneet vedessä noin 10 minuuttia. Annoin hetken jäähtyä ja kaadoin lopuksi pohjan päälle. Annoin hyytyä seuraavaan päivään.
Päälle:
1 dl Baileys-likööriä
2 liivatelehteä
Kiehautin liköörin ja sulatin siihen liivatelehdet (pehmenneet vedessä 10 min) sekä kaadoin seoksen hyydykkeen päälle ja annoin hyytyä pari tuntia.
Lopuksi koristelin taloussuklaalla.
maanantai 16. heinäkuuta 2012
Mangojuustokakku ja toinen "ihmekakku"
Tein tänään kaksi juustokakkua. :)
digestivekeksejä
60 g sulaa voita
1 tl kanelia
Murensin keksit morttelilla ja sekoitin ne voihin. Maustoin kanelilla. Lopuksi taputtelin muruseoksen irtopohjavuokaan, jonka pohjaan on laitettu voipaperi.
Täyte:
400 g mangotuorejuustoa
2 dl vispikermaa
1,5 rkl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
1 dl appelsiinimehua
Vatkasin vispikerman kovaksi vaahdoksi ja toisessa kulhossa tuorejuuston, osan mehusta ja sokerin. Lopuksi yhdistin ne ja lämmitin lopun mehun kupissa, ja sulatin siihen liivatelehdet. Kaadoin massan vuokaan ja tasoitin. Annoin hyytyä n. 2 tuntia.
Päälikerros:
2 prk mangososetta
1,5 liivatelehteä
hieman mehua
Lisäksi:
1 prk persikkaa ja koristeeksi suklaarouhetta
Kuumensin mehun ja sulatin siihen liivatelehdet. Sekoitin seoksen soseeseen ja kaadoin täytteen päälle. Annoin hyytyä. 2 tuntia.
Lopuksi irroitin kakun vuoasta ja nostin kakkualuselle. Annoin persikoiden valua hetken ja leikkasin ne viipaleiksi ja koristelin. Raastimella raastin suklaata hieman päälle.
"Ihmekakku"
Mangojuustokakku
Pohja:digestivekeksejä
60 g sulaa voita
1 tl kanelia
Murensin keksit morttelilla ja sekoitin ne voihin. Maustoin kanelilla. Lopuksi taputtelin muruseoksen irtopohjavuokaan, jonka pohjaan on laitettu voipaperi.
Täyte:
400 g mangotuorejuustoa
2 dl vispikermaa
1,5 rkl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
1 dl appelsiinimehua
Vatkasin vispikerman kovaksi vaahdoksi ja toisessa kulhossa tuorejuuston, osan mehusta ja sokerin. Lopuksi yhdistin ne ja lämmitin lopun mehun kupissa, ja sulatin siihen liivatelehdet. Kaadoin massan vuokaan ja tasoitin. Annoin hyytyä n. 2 tuntia.
Päälikerros:
2 prk mangososetta
1,5 liivatelehteä
hieman mehua
Lisäksi:
1 prk persikkaa ja koristeeksi suklaarouhetta
Kuumensin mehun ja sulatin siihen liivatelehdet. Sekoitin seoksen soseeseen ja kaadoin täytteen päälle. Annoin hyytyä. 2 tuntia.
Lopuksi irroitin kakun vuoasta ja nostin kakkualuselle. Annoin persikoiden valua hetken ja leikkasin ne viipaleiksi ja koristelin. Raastimella raastin suklaata hieman päälle.
"Ihmekakku"
Pohjana käytin keksipohjaa, jonka olin tehnyt aiemmin.
Kostutin sitä hieman kahvilla.
Täyte:
2 pkt mascarponejuustoa
1,5 pkt sitruunatuorejuustoa
jonkun verran sitruunamehua
1 liivatelehti
Sekoitin tuorejuustot ja maustoin mehulla. Kuumensin tilkan sitruunamehua ja sulatin liivatelehden siihen ja sekoitin seoksen lopuksi tuorejuustoihin.
Levitin massan keksipohjan päälle ja annoin hetken hyytyä.
Päälle laitoin yhden purkin mandariineja ja hyytelöä. Lopuksi koristelin kaakaojauheella, joka oli ehkä huono idea..
tiistai 3. heinäkuuta 2012
Suklainen kinuskijuustokakku
Pohja:
175 g dominokeksejä
0,8 dl sulaa voita
Irtopohjavuokaan kannattaa asettaa alle leivin- tai voipaperi. Itse tulen jostain syystä käyttämään voipaperia :D. Keksit rouhin muruiksi morttelissa ja sekoitin vähän kerrallaan sulaan voihin, jottei tule liian kovaa.
Täyte:
2,5 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2dl kinuskikastiketta
4 kpl liivatelehtiä + ½ dl vettä
Vatkasin kerman melko kovaksi vaahdoksi ja lisäsin siihen tuorejuuston sekä kinuskikastikkeen. Samalla liivatelehdet oli likkoamassa vedessä ja sulatin sen veteen. Liivatelehtiveden sekoitin muuhun massaan ohuena nauhana ja lopuksi kaadoin kaikki vuokaan ja annoin hyytyä puoli päivää.
Suklaakiille:
2 dl suklaakastiketta
2 kpl liivatelehtiä + vettä
Kaadoin suklaakastikkeen astiaan ja lionneet liivatelehdet sulatin veteen. Taas liivatelehtivesi ohuena nauhana suklaakastikkeeseen. Mulla jäi kiille vähän turhan löysäksi, joten ensi kerralla laitan yhden enemmän liivatelehtiä..
lauantai 23. kesäkuuta 2012
Mansikkatorttu
Ensimmäisessä blogitekstissäni kerron miten tein mansikkatortun.
Ensin voitelin vuoat ja levitin korppujauhon, jotta massa ei jää kiinni vuokaan ja tulee kauniimpi pinta.
Sitten vatkasin munat ja sokerin kovaksi vaahdoksi. Lisäsin kuivat aineet ja hieman vaniljasokeria.
Tämän jälkeen kaadoin taikinan vuokaan ja paistoin noin 10 minuuttia. Paiston aikana tein vaniljakastikkeen valmiista pussista ja annoin sen olla jääkaapissa hetken. Kumosin kakun lautaselle ja vatkasin kerman. Kermaan sekoitin vaniljakastiketta ja upotin kermaan mansikoita. Lopuksi koristelin mintunlehdillä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)